Haluan aina kuvitella, että olen rakentanut ympärilleni muurit kyynisyydestä ja välinpitämättömyydestä, mutta kun upotan sormet mustiin hiuksiin vapauttaakseni itsepäisesti ponnarilla pysyttelevät suortuvat, kun hyväilen rintakehää jonka alla sydän hakkaa epätasaiseen tahtiin, olenkin vain vanki omassa linnoituksessani.
Pendolino kahdeksan raiteelta yksi, kello neljätoista kolmetoista. Itseään ei ehkä pääse pakoon, mutta aina kannattaa yrittää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti